Aloitin taas opiskelemaan. Nyt vuorossa ovat Ylemmän ammattikorkeakoulun "Palveluliiketoiminnan" opinnot Haaga-Heliassa. Eilen (lauantaina) oli ensimmäinen opiskelusessio aiheesta Vastuullinen johtajuus; Minä vastuullisena toimijana. Iltapäivä toi mukavaa piristystä ns. perinteisiin opiskeluihin. Opintokokonaisuuden toteutus tapahtuu kymmenenä iltapäivänä syksyn ja kevään aikana pienryhmässä, jonka aiheena on Esimiehen rooli - ja tätä pohdimme työnohjausryhmässä. Menetelmä on minulle uusi, mutta olen ollut siitä aina kiinnostunut. Opettaja sanoi meille, että jos alkaa hirvittämään ensimmäisen kerran jälkeen, voi vielä vaihtaa ryhmää. Keskusteluissa mennään aika syvällisiin ja herkkiinkin asiohin, eli jos ei ole valmis "heittäytymään mukaan", tästä jaksosta ei ole paljoakaan hyötyä. Itseäni aihe alkoi kiinnostaa entistä enemmän, kun toimintatapa kirkastui lisää. Tästä tulee olemaan todella hyötyä omaan työhön! 

On terveellistä istua aina välillä "oppilaan tuolissa" opettajan pöydän toisella puolella ja ottaa opiskelijan rooli. Aika nopeasti paikan vahtoon osaa sopeutua. Koulutukseen meneessä aiheuttaa itselleen kiireen ja saattaa myöhästyä (avaimet kadoksissa kotoa lähtiessä, ruuhkaa, ei löydä parkkipaikkaa, kimppakyydin kaveri myöhässä jne),  poislähtiessä olisi jo pakottava syy lähteä vähän aikaisemmin (lääkäri, harrastus, lasten haku tai vienti, kampaaja yms. välttämättömyys juuri tänään) ja siellä "penkissä istuessa" miettii onko tämä nyt niin tärkeää ja voisiko asian esittää ehkä vähän mielenkiintoisemmin, tämänkin päivän olisi voinut käyttää paljon hyödyllisemmin...

Me olemme ihmisiä ja yleensä mukaudumme meille annettuihin rooleihin. Jos olemme tottuneet olemaan pahoja tyttöjä ja poikia, kannamme sitä roolia usein niin kauan, kunnes olemme ehkä uudessa ryhmässä ja meidän ei tarvitse enää pitää tätä naamiota yllä. Jos opettaja tai vaikka vanhempi on antanut ymmärtää, että minulla tai meidän suvussa ei ole "matikkapäätä", tuskin itselle tulee mieleen rikkoa tätä "illuusiota". Helposti uskoo näin lopun ikänsä tai siihen asti, että esimerkiksi uudessa opiskelupaikassa tai -ryhmässä on jollakin aikaa paneutua juuri sinuun ja sinun asioihisi. Opettajalla pitää olla tuntosarvet kohdallaan ja aikaa huomata onko kyse viitsimisestä vai vaikkapa oppimisvaikeudesta heikommin pärjäävän oppilaan kohdalla. Jos asiat eivät luista, täytyy oppilaasta yrittää löytää sopiva tarttumapinta ja lähteä siitä kohtaa rakentamaan opintietä ylöspäin. Puutteellisella perustuksella ei kovin vakaata taloa rakenneta. Tämä on vähän niin kuin lähtisi saneeraamaan rakennusta. Rungon pitää olla kunnossa, että se voidaan korjata. Jotain pitää ehkä purkaa ja se voi olla hankalaakin. Sitten pitää valita pohjaan sopivat materiaalit ja raaka-aineet. Rakentajalta vaaditaan ammattitaitoa ja herkkyyttä rakentaa talo parempaan kuntoon.

Itse en kouluaikana malttanut panostaa hirveäsi aikaa kotitehtäviin tai läksyjen lukemiseen. Pärjäsin kohtuullisesti lukemattakin. Olin ns. alisuorituja, jolla olisi taidot rittäneet ehkä parempaankin, mutta silloin kaverit ja harrastuket tuntuivat tärkeämmiltä. Onneksi Suomessa on mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen. Jos nuorempana ei lukeminen ei niin kovasti kiinnosta, jatko-opiskelu tai alan vaihtaminen on mahdollista vielä eläkeiässäkin. Myös ammattioppilaitoksessa opisekelleella on nykyään mahdollisuus vaikka tohtoriksi asti, jos siltä tuntuu. Tämä ei ole mahdollista läheskään joka maassa.